Perus 127
EU yleinen tietosuoja-asetus

(127) Jokaisella valvontaviranomaisella, joka ei toimi johtavana valvontaviranomaisena, olisi oltava toimivalta käsitellä paikallisia tapauksia, joissa rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä on sijoittautunut useampaan kuin yhteen jäsenvaltioon mutta kyseisen tietojen käsittelyn aihe koskee vain yhdessä jäsenvaltiossa suoritettua tietojen käsittelyä ja siihen liittyy vain saman yhden jäsenvaltion rekisteröityjä, esimerkiksi jos henkilötietojen käsittelyn aihe koskee työntekijöiden tietojen käsittelyä työllisyyteen liittyvissä yhteyksissä jäsenvaltiossa. Tällaisissa tapauksissa valvontaviranomaisen olisi ilmoitettava asiasta viipymättä johtavalle valvontaviranomaiselle. Kun johtavalle valvontaviranomaiselle on ilmoitettu, sen olisi päätettävä, käsitteleekö se asiaa johtavan valvontaviranomaisen ja muiden asianomaisten valvontaviranomaisten väliseen yhteistyöhön perustuvan "yhden luukun" järjestelmän puitteissa vai olisiko asiasta ilmoittaneen valvontaviranomaisen käsiteltävä sitä paikallistasolla. Johtavan valvontaviranomaisen päättäessä siitä, käsitteleekö se asiaa, sen olisi otettava huomioon, onko rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä sijoittautunut asiasta ilmoittaneen valvontaviranomaisen jäsenvaltioon, jotta varmistetaan päätöksen tehokas täytäntöönpano rekisterinpitäjään tai henkilötietojen käsittelijään nähden. Jos johtava valvontaviranomainen päättää käsitellä asiaa, asiasta ilmoittaneella valvontaviranomaisella olisi oltava mahdollisuus toimittaa päätösehdotus, jonka johtava valvontaviranomainen ottaa huomioon mahdollisimman kattavasti laatiessaan päätösehdotuksensa mainitun yhden luukun järjestelmän puitteissa.


back  next
BG - CS - DA - DE - EL - EN - ES - ET - FI - FR - GA - HR - HU - IT - LT - LV - MT - NL - PL - PT - RO - SK - SL - SV

Would you like to implement the EU General Data Protection Regulation step-by-step? Do you want clear explanations of specific issues and well-thought-out checklists? Do you want to ensure you are data-protection-compliant? If so the PrivazyPlan® is just what you are looking for.

© SecureDataService, Nicholas Vollmer, Priorstr. 63, D-41189 Mönchengladbach, Germany, +49 2166 96523-38, info@privazyplan.eu (siehe Impressum / Datenschutz) (01.06.2018)