Perus 101
EU yleinen tietosuoja-asetus

(101) Henkilötietojen rajatylittävät siirrot unionin ulkopuolisiin maihin, kansainvälisiin järjestöihin ja niistä unioniin ovat tarpeen kansainvälisen kaupan ja yhteistyön kehittämiseksi. Tällaisten siirtojen lisääntyminen on luonut uusia henkilötietojen suojaan liittyviä haasteita ja huolenaiheita. Henkilötietojen siirtäminen unionista kolmansissa maissa tai kansainvälisissä järjestöissä oleville rekisterinpitäjille, henkilötietojen käsittelijöille tai muille vastaanottajille ei saisi kuitenkaan vaarantaa luonnollisten henkilöiden henkilötietojen suojan tasoa, joka unionissa perustuu tähän asetukseen, ei myöskään silloin, kun kolmannesta maasta tai kansainväliseltä järjestöltä vastaanotettuja henkilötietoja siirretään edelleen samassa tai muussa kolmannessa maassa tai muussa kansainvälisessä järjestössä oleville rekisterinpitäjille tai henkilötietojen käsittelijöille. Siirtoja kolmansiin maihin ja kansainvälisille järjestöille voidaan joka tapauksessa toteuttaa ainoastaan tätä asetusta kaikilta osin noudattaen. Siirto voitaisiin toteuttaa ainoastaan, jos rekisterinpitäjä tai henkilötietojen käsittelijä noudattaa tämän asetuksen säännöksissä vahvistettuja edellytyksiä, jotka liittyvät henkilötietojen siirtoon kolmansiin maihin tai kansainvälisille järjestöille, ellei tämän asetuksen muista säännöksistä muuta johdu.


back  next
BG - CS - DA - DE - EL - EN - ES - ET - FI - FR - GA - HR - HU - IT - LT - LV - MT - NL - PL - PT - RO - SK - SL - SV

Would you like to implement the EU General Data Protection Regulation step-by-step? Do you want clear explanations of specific issues and well-thought-out checklists? Do you want to ensure you are data-protection-compliant? If so the PrivazyPlan® is just what you are looking for.

© SecureDataService, Nicholas Vollmer, Priorstr. 63, D-41189 Mönchengladbach, Germany, +49 2166 96523-38, info@privazyplan.eu (siehe Impressum / Datenschutz) (05.09.2018)