Perus 144
EU yleinen tietosuoja-asetus

(144) Jos tuomioistuimella, jossa on nostettu kanne valvontaviranomaisen päätöstä vastaan, on syytä uskoa, että samaa käsittelyä, kuten saman rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän käsittelytoimintoihin liittyvää samaa asiaa tai samaa syytä, koskevia kanteita on nostettu jonkin toisen jäsenvaltion toimivaltaisessa tuomioistuimessa, sen olisi otettava yhteyttä tuohon tuomioistuimeen varmistaakseen tällaisten yhteen liittyvien kanteiden olemassaolon. Jos yhteen liittyviä kanteita on vireillä toisen jäsenvaltion tuomioistuimessa, muut tuomioistuimet kuin se, jossa kanne on ensin nostettu, voivat keskeyttää asian käsittelyn tai ne voivat jonkin osapuolen pyynnöstä jättää asian tutkimatta sen tuomioistuimen hyväksi, jossa kanne on ensin nostettu, jos tämä tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan kyseiset kanteet ja jos tällaisten yhteen liittyvien kanteiden yhdistäminen on tämän tuomioistuimen lain mukaan sallittua. Kanteiden katsotaan liittyvän toisiinsa silloin, kun niiden välillä on niin läheinen yhteys, että kanteiden käsittely ja ratkaiseminen yhdessä näyttää tarkoituksenmukaiselta, jotta niiden käsittely eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin.

NEW: The practical guide PrivazyPlan® explains all dataprotection obligations and helps you to be compliant. Click here!